KATUTURAN LAPSET 

Toukokuussa 2012 julkaistu Katuturan lapset on Maria Syvälän kuudes teos. Tietopainotteinen matkapäiväkirja kertoo Katuturan lasten elämästä Namibian pääkaupungin Windhoekin köyhällä syrjäseudulla. Neljännes kirjan tuotosta lahjoitetaan yhteisön päiväkotilasten ruokailun tukemiseen.

Tilaa kirja tästä
(112 sivua, ISBN: 978-952-5758-16-0)

Katuturan lapset on matkakertomus kohtaamisesta vieraan kulttuurin ja köyhien lasten kanssa. Katutura tarkoittaa herero-heimon kielellä paikkaa, jossa kukaan ei halua asua. Elämä ja tulevaisuus hökkelikylässä näyttävät toivottomilta, mutta ihmisissä elää vahva usko yhteisöönsä. Jo pienenä namibialaislapset oppivat koulussa: ”Olen, koska olemme”.

Kirjailija-toimittaja Maria Syvälä ja valokuvaaja Lauri Dammert järjestivät taidetyöpajan Katuturan lapsille Namibian pääkaupungissa Windhoekissa marraskuussa 2011. Hanketta tuki Suomen ulkoasianministeriö. Katuturan lasten kuvittamassa tietokirjassa pohditaan maan historiaa ja haasteita, rasismia, lapsuutta, unelmia, oikeudenmukaisuutta, vaurauden suhteellisuutta ja hengellisyyttä, joka on Katuturan lasten maailmassa voimakkaasti läsnä.

Teoksessa lapset saavat kertoa itsestään, ja heidän ottamiaan upeita valokuvia on kirjassa useita. Elämän ei tarvitse olla niin yltäkylläistä ja monimutkaista kuin me länsimaalaiset luulemme. Oleellisempaa on kyky iloita pienestä, taito tyytyä tähän. Katuturassa lapset eivät näe kurjuutta ja puutetta, vaan sen, mitä heillä on.

Katuturan lapset koskettaa välillisesti tuhansia suomalaisia Namibiassa työskennelleitä, maan kävijöitä ja ystäviä. Maittemme välinen yhteistyöhistoria alkoi yli 140 vuotta sitten ja jatkuu yhä. Vaikka teoksen näkökulma onkin tiiviisti hökkelikylän arjessa ja alueen lapsissa, kuvaa se myös yhtä kehitysyhteistyöhanketta, kertoen työpajakokemuksista kehitysmaassa.

Kirja on omistettu Kirsti Asunnalle, Namibian-lähetille, joka isotätinä toi maan kirjoittajan lapsuuteen kuvien, esineiden ja tarinoiden kautta.

Istahdan Mateuksen ja tämän äidin viereen. Äiti selaa poikansa valokuva-albumia. Jokaisen uuden sivun kohdalla hän herkistyy ja kääntää kasvonsa sivulle katsoakseen ihaillen lastaan. Melkein luen äidin mietteet: ”Onko tämä minun poikani, joka on ottanut nämä hienot kuvat? Tässä todella on oma poikani, niin komeana kuvissa!”

Äidin ylpeys välittyy nähdyksi tulleeseen poikaan, joka painautuu tiukasti kiinni äitinsä kylkeen, autuas hymy huulillaan.

Mutta mihin ovat kadonneet kaikki ne keksit, jotka varasimme suuriin ambomaalaisiin, palmunlehvistä punottuihin koreihin? Ne rapisevat vieraiden, niin lasten kuin aikuistenkin taskuissa. Kohta niitä jaellaan ulkona orvoille, kavereille tai kodeissa perheenjäsenille, jotka eivät päässeet näyttelyn avajaisiin.

Ehkä heillä kaikilla on edessään samanlainen tie kuin kotimaallaan. Kuten Namibian tuntija Olle Eriksson asian muotoilee: ”Tie tulee olemaan varsin vaikeakulkuinen, mutta eteenpäin sillä kuitenkin pääsee.”

Toivomme, että Katuturasta joskus tulee Matutura: ”Paikka, johon haluamme asettua".

Lukijoiden mietteitä:

Upeaa ja koskettavaa kirjaa oli ilo lukea! Kirjoittaja kuvaa kauniisti kokemuksiaan, sekä lapsia ja aikuisia, joita tapasi matkan aikana. Kiitos teoksesta, joka tuo Namibian käsinkosketeltavalle etäisyydelle. Teos on todellinen, raaka ja rehellinen – se ei kaunistele tai kauhistele ihmisten elämää."

– Elise Heikkinen-Johnstone, ELCIN / Diakonia in the City –hanke

Lehdistä poimittuja:

Teos on mielenkiintoinen katsaus Namibian historiaan ja nykypäivään. Samalla se tuo ihmisten arjen ja
varsinkin namibialaisten nuorten omat havainnot maailmastaan koskettavasti lähelle lukijaa."

– Kirsi Airikka / Tampereen Kirkkosanomat

Katuturan lapset on kertomus köyhyydestä ja lapsista, joilla ei ole juuri mitään. Mutta se kertomus myös lasten luovuudesta ja kyvystä iloita pienistä asioista suuresti. Samalla kirja kertoo siitä, kuinka länsimainen ihminen kohtaa köyhyyden ja puutteen. Se on kirjailijan henkilökohtainen matka paitsi Katuturaan myös itseensä. Se miten voimme opettaa asettumatta opetettavan yläpuolelle ei aina ole niin yksinkertaista. Kurjuus ja puute pakottavat kohtaamaan myös omat sisäiset kivut... Lasten kertomukset ja heidän ottamansa kuvat ovat ihania. Heidän tarinansa on täynnä toivoa. Pieniä viattomia onnen hetkiä paikassa, jossa kukaan ei halua asua!"

– Sonja Orupabo / Askel

Teos on myös pohdiskeleva katsaus kehitysyhteistyöhön: mitkä ovat ne syyt, että lähdetään tekemään projektia kehittyvään maahan ja miten ylittää elitismin kynnyksen? Syvälä ja Dammert jakavat saamansa ohjeen: eikö se riitä, että kulkee hetken aikaa toisten kanssa, ei voi ottaa harteilleen vastuuta kaikesta. Teos on myös herkkä kuvaus Syvälän kokemasta keskenmenosta, ja sitä kautta laajemmin kuvaus lasten paikasta elämässä ja perheessä niin Suomessa kuin Namibiassakin."

– Hannele Huhtala / Voima

Syvälä havainnoi katuturalaista arkea ja namibialaista todellisuutta persoonallisesti ja kirjoittaa kiinnostavasti. Teksti yhdessä Katuturan lasten ja Lauri Dammertin hienojen kuvien kanssa muodostaa mielenkiintoisen kokonaisuuden."

– Marja Valkama / Nokian Uutiset

Maria Syvälä on kuulemansa, kirjallisuuden ja haastattelujen kautta huolellisesti perehtynyt Namibian historiaan. Omaa tietämystään hän ei kuitenkaan tuputa lukijoille, vaan sirottelee Namibian historiasta, lähetystyöstä ja maan oloista kertovat kommenttiinsa päiväkirjamaisesti etenevän tarinan lomaan. Kirjoittajan omat asenteet pilkistävät paikoin esiin, mutta se ei vie uskottavuutta hänen pyrkimykseltään puolueettomaan  tiedonvälitykseen... Tutustuttamalla lukijat Katuturaan lapsiin, joita kirjassa persoonalllisesti ja arvostaen kuvataan, he (MS ja Lauri Dammert) oikovat vanhentuneita käsityksiä ja ehkä pyhäkouluopetuksen perua olevia yksipuolisia uskomuksia."