Peltihökkeleitä vieri vieressä. Ahdistusta, alkoholismia, aidsia. Totaaliköyhyyttä. Haisevaa ulostetta kulkureiteillä. Vesikauhuisia koiria; yhdellä korvat märkivät irti päästä. Sydämessä rukous, ettemme saa puukosta. Ainakin minä keikkaisin meidät, jos asuisin täällä.

Työskentelemme Namibian pääkaupungin Windhoekin slummissa, Katuturassa. Se on hererokieltä ja tarkoittaa "Paikka, jossa ihmiset eivät halua asua". Yhteistyössä maan kirkon ELCINin kanssa toteutamme lapsille suunnattua taidetyöpajaa alati kasvavan slummin köyhimmällä alueella.

Lapset kuvaavat innokkaina lempipaikkojaan haavoittuvaisessa ja syrjään sysätyssä Katuturassa. Ulkopuolisena koen maiseman pelottavana, mutta lasten kautta opin suhtautumaan siihen levollisemmin.

Lapset osana tätä todellisuutta ovat kovin ylpeitä omasta sohvasta, seinäkankaasta, muovimukista, kolhiintuneesta leikkirobotista, virttyneestä tennispallosta tai pikkuisesta puutarhapalstasta.

Mateus nousee isän autonromuun ja ilme kertoo: "Kuvaa minut tässä!"

Caribean poseeraa nuotiopaikalla, jossa ruoka valmistetaan.

Risto tahtoo itsestään kuvan kodin edustalla olevan vesipostin vieressä, se kun on suuri ilonaihe.

Andreaan isä kuvauttaa minut sylissäni pienin lapsistaan, koska tyttö ei ollut ennen nähnyt valkoista ihmistä. Lapsi on hyvin hämmentynyt, aivan kuin minä Katuturassa.

Kun illalla raavin loiseläimen jyrsimiä käsiäni, mietin sanomaa, jonka lapset meille länsimaisille välittävät. Kasvoilla hehkuva ilo ja riemu syntyvät pienistä asioista: kultatussilla värittämisestä, suomalaisen lastenlaulun tanssimisesta tai esittelemästämme joulukuusen kävystä, jonka joku tytöistä halusi ikiomaksi aarteekseen.

Ymmärrän olevani pysyvästi vammautunut tavoitellessani aina enemmän ja lisää. Ympärilläni on yltäkylläisyyttä, mutta olen hyvää vauhtia kadottamassa kyvyn iloita pienestä, tyytyä tähän. Minulla on tarpeeksi kaikkea, ja silti sisikuntani kumisee välillä tyhjyyttä. En näe saati kuule itseäni samalla tavalla kuin lapsena.

Osaisinpa unelmoida kuin eräs poika täällä: "Isona jalkani vievät minut puistoon, ruohikolle, keskelle vapautta ja pehmeyttä!"

(Kolumni julkaistu Kaupunkilehti Torissa)