Nelivuotias poika tahtoo oman pyssyn. Hän pureskele aamiaisleipiä aseen muotoisiksi ja sinkoilee ympäri kämppää lahdaten kaiken tielleen osuvan: "Pys, pam, pys!"

Äiti ja isä ovat huolissaan. Naapurintäti kihisee äidin korvaan hiekkalaatikon reunalla: "Rauhankasvatusta?"

Seuraavana aamuna äiti, isä ja poika heräävät, syövät jotain kiireesti ennen tarhaan ja töihin lähtöä. Lapsi ei suostu pukemaan, koska hänelle ei osteta pyssyä. Äiti maanittelee, että paanny kenkä jalkaan, niin saat illalla ässämiksejä.

Lahjonta!

Poika piehtaroi lattialla ja kirkuu. Isä ärjäisee, että nynne kengät jalkaan. Äiti jatkaa, että josset sää ny laita sitä kenkää, niin…

Laiton uhkaus!

Vaatteet saadaan päälle. Könytään parkkipaikalle. Lapsi ilmoittaa, että auto on ruma, ja tulee kyytiin vasta kun isä ostaa hänelle pyssyn, ja jos ei osta, niin hän…

Kiristys!

Poika hyökkää isän kimppuun.

Päällekarkaus!

Hän lyö isää kylkeen.

Lievä pahoinpitely!

Innokas naapurintäti istuu pihakeinussa ja saa jalon idean. Hän näpyttää sossun numeroa tehdäkseen taas uuden lastensuojeluilmoituksen.

Perätön ilmianto!

Sitten täti katoaa rappukäytävään ja kiljuu, että muuttakaa jo tyhmä kiljusen herrasväki muualle täältä riehumasta.

Kunnianloukkaus!

Äiti kirjoittaa suomikaksneljään taloyhtiöhelvetistä niin, että naapurintäti tunnistaa itsensä.

Törkeä kunnianloukkaus!

Joten ostakaa vaan ne pyssyt. Menkää markettiin ja tulkaa ulos huojentuneina pumppuhaulikoitten kanssa. Antakaa lapsenne mesota pyssyllään, sillä pyssyleikit eivät tee kenestäkään tappajaa, toisin kuin kotiolot, joissa ennen tarhamatkaa käydään läpi puoli rikospalkkia.

Ja muistakaa, että väkivaltaisuutta ja normaalia aktiivisuutta ei pidä sekoittaa toisiinsa, sillä pyssyllä leikkivä lapsi ei näe suolenpätkien lentävän nurmikolle, kun hän tähtää harakkaa.

Näin turvaamme rauhan kotirintamalla.

(Kolumni julkaistu Kaupunkilehti Torissa)