Etusivu Blogi Lue kirjoitus
Hiiriralli

Mies kantaa selkä vääränä polttopuita sisälle. Pönttöuuni kiukuttelee, kämppä täytyy sinisestä savusta. Saunan vesihana jäätyy, pistän tupakaksi ylälauteella. Autosta hajoaa lämmityslaite ja pyyhkimestä joku viiksi. Santun Autosähkössä on ruuhkaa.

Kaadan kahvipurkin pyykkikoriin. Huudan siivotessani. Olen ryntäämässä likaisen tiskivuoren kimppuun, kun näen jalkojeni juuressa hätäisen liikkeen.

Hiiri!

Olento vilistää koloonsa tiskipöydän alle. Ryntään kiljuen keittiön nurkkaan väijymään vihollista. Ja sillä siunaaman hetkellä koen valaistumisen. Tajuan, että uupumus arjen pieniin, tuhansia kertoja toistuviin yksityiskohtiin musertaa meitä paljon suuremmalla varmuudella kuin elämän isot käänteet.

En löydä lutsaketta. Aloitan Peppi Pitkätossun leikin nimeltään "Lattiaan ei saa koskea". Liukastelen tuolien ja pöytien päällä kohti vesihanaa.

Olen maalaistalon likka, silti hiirikammoinen. Syvää iljetystä tuntien pelkään hiiriä lähes yhtä paljon kuin siimaheikkisukulaisiaan rottia. Laitan Facebookiin ilmoituksen, onko kellään myynnissä huoneistoa. Ystävä vastaa, että heillä pyyhe jäätyy lattiaan. Meitä on siis monta, tarvitsemme kerrostalon. Toinen ystävä kirjoittaa, että hiirulaiset ovat suloisia ja Saarikosken runokirjassa on yksi luku: "Tapoin tänään hiiren". Pyydän häntä tuomaan kirjan, niin lusautan disneysöpöläisen toiviomatkalle: "Kaipauksetta hiiren muistoa inhoten, Marde."

Pienenä kuvittelin, että hiiret ovat naisia ja rotat niiden miehiä. Nyt tuijotan keittiön lattiaa murhanhimoisesti, jotta hännäkäs ämmä kokisi vastaavaa perusturvattomuuden tunnetta kuin minä sen kanssa. Matkin serkkuani, joka huusi kotirotalleen, että "se on sitte sellane juttu, että joko sää lähet tai mää."

Ja se rotta lähti. Fiksu mies. Mutta meillä hiiriralli kiihtyy. Riiviö ravaa keittiössä. Koskaan en tiedä, mistä se kuononsa tunkee, piippiippiip. Maanantaina mies ajaa kylille ja tuo kotiin järeän loukun.

NAPS!

Kivuton, armelias kuolema tiskipöydän alla. Samaan aikaan pönttöuuni leppyy. Pakkaset hellittävät ja sauna sulaa. Santtu korjaa auton. Tiskit on pesty.

 

(Kolumni julkaistu Nokian Uutisissa)

Kirjoitti: Maria Syvälä torstai, 10. maaliskuu 2011 Hits Katsottu (1296)