Televisioyhtiön vuosikokouksessa päätetään kohottaa katsojalukuja luomalla uusi, kansaa kunnolla kohauttava tositv-formaatti, "juuri hänelle, joka luuli jo nähneensä kaiken". Aiheesta käydään seuraavanlainen keskustelu.

– Toi on bueno. Tappaaks ne siis nauhalla vai suorassa lähetyksessä?
– Musta livetappo on paras.
– Mut hei eiks tappaminen oo kiellettyä?
– Sou what? (hörppää pullon suusta)
– Eiku mä vaan ajattelin.
– Kaikki on loppuviimetteks kiellettyä, jos silleen lähtee niinku miettiin.
– Ookoo. Mut joku voi loukkaantua?
– Joku aina loukkaantuu. Esmes just se uhri. Ohjelmien teko on päivittäistä riskinottoo.
– Joo mä oon samaa mieltä Hessun kans. Me ei voida lähtee miellyttään koko maailmaa. (röyhtäys)
– Mut mä muistutan vielä, että tappo on väärin.
– Hei komaan! Ihan sama kun et sanois hei, älä synnytä. Täällä kuolee kaikki joka tapauksessa.
– Siis anteeks mitä?
– Me eletään tappamisen ja laman aikakautta. Ne on vuoden teemat. Jos me halutaan ankkuroida niihin ajankohtaista realityohjelmaa, niin se on siinä.
– Mä jumalauta sanon sulle nyt, Make, älä tapa!
– Kuule. Me voidaan ihan hyvin muuntaa toi käsky uuteen kuosiin: Älä tapa usein.
– Rikos! Rangaistus!
– Jetsulleen.
– Okei mä tästä sitten lähenki kotiinpäin (kerää kamansa).
– (haukottelee:) Moe.
– Meiän tarttee käsikirjottaa tää viimeseen veriroiskeeseen.
– Mut sen tarttee näyttää spontaanilta.
– Viihteeltä.
– Jep Jep.
– Voitaisko me yhdistää tähän Vuoden Tappo? Täydellinen Tappo? Vuoden Tappaja?
– Hei mut mahtavaa! Annetaan nerokkaimman tapon toteuttajalle palkinto.
– Se vihonviimenen pitkä viikonloppu Kabuliin tai jotaisösösös (sammuu).
– Kato mehän päästään sit iskeen toinen realitysarja vankilan arjesta ens tuotantokaudelle.
– Heikoin vanki piestään ja tolleen.
– Ja sit kolmannelle kaudelle sarja siitä, miten vanki pärjää siviilissä.
– Tää tappamistsydeemi poikii ihan uskomattoman määrän duunia.

(Kolumni julkaistu Kaupunkilehti Torissa)